Oppimisympäristöt
Oppimisympäristöt tehtävä oli hyvä. Jäin miettimään useitakin asioista.
Lainaus "Tilan tulisi tukea sosiaalista vuorovaikutusta: Opettajan tulisi tarjota ajattelun tukivälineitä tukien mm. muistamista ja huomioida oppijan sen hetkisen kehitystaso " jäi mietityttämään. Järjestämme koulutuksemme omissa (tylsissä) luokkahuoneissa tai hotellien kokoustiloissa. Kummatkin ovat mielestäni tylsiä ja kaukana luovuudesta tai siihen innostavasta ilmapiiristä.
Miten voisin sitten vuorovaikutusta edistää ihan tilan järjestelyjen suhteen? Olen kokeillut U-muotoista pöytäjärjestelyä joka rohkaisee keskusteluun, mutta tuottaa usein osallistujille selkä/niskavaivoja kun joutuvat olemaan vinosti puheenvuorojen aikana.
Perinteinen luokkamuoto tuntuu tutulta ja turvalliselta, mutta ei juurikaan innosta vuorovaikutukseen.
Ryhmämuotoon laittaminen on aina hankala osalle jotka joutuvat olemaan selin puhujiin tai vähintäänkin vinoittain. En ole oikein keksinyt sopivaa muotoa, mutta tavoitellut erilaisia tehtäviä pitkin päivää jossa ryhmäydyttäisiin ja saataisiin keskustelua paremmin aikaiseksi.
Sosiaalisen oppimisympäristön luominen on mielestäni myös äärettömän tärkeää. Olen tietoisesti tehnyt paljon töitä että osallistujilla olisi rento ja mukava tunnelma, jonka uskon edistävän oppimista (ja asioiden jakamista ryhmässä). Tämä on ehkä asia jota kaikki kouluttajat eivät ole joko pohtineet tai eivät usko tunnelmalla olevan merkitystä. Liian usein luennot menevät edelleen "tykitykseksi", joka toki joskus saattaa ajaakin asiansa (kun puhuja on TODELLA lahjakas puhuja ja aihe TODELLA vetovoimainen ja mielenkiintoinen).
Kontekstuaalisen oppimisympäristön luominen on tärkeää ja uskon kasvavan tulevaisuudessa jo peruskoulussa. Mutta etenkin ammatti- ja aikuiskoulutuksessa se on tärkeää ja siinä voitaisi käyttää entistä enemmän luovuutta ja rohkeutta.
Vau oikein innostuin tästä aiheesta!
Minulle uutta oli myös PLE ja aionkin sitä tutkailla enemmän. Samoin se että Metropoliassa oli tutkittu osallistujien oppimistyylejä ja muokattu opetusta sen mukaan. Mielenkiintoista ja jäin miettimään sen hyödyntämistä myös meillä pidemmissä tutkinnoissa.
Se että vaikka oppimisympäristöt-tehtävässä otin otteita lähdekirjallisuudesta ja lisäsin hyvin vähän omaa pohdintaa, sai tehtävä minut kuitenkin lukemaan lähdekirjallisuutta ja mikä tärkeintä pohtimaan asioita ja miettimään niiden kehittämistä omassa toimintaympäristössäni.
Tästä on hyvä jatkaa.

Kommentit
Lähetä kommentti