Opettajan digitaaliset työvälineet
Meillä oli opintopiirin tehtävänä tutustua digitaalisiin työvälineisiin. Osa välineistä oli tuttuja, mutta esim. preziä en ole aiemmin edes kokeillut. Prezi onkin ohjelma johon aion tutustua mahdollisimman pian ja katsoa saisinko sillä entistä kiinnostavampia esityksiä. Visuaalisille ihmisille esitysmateriaalin laatu ja kiinnostavuus on tärkeää, eikä hyvän esitysmateriaalin arvoa kannattaisi väheksyä. Toki se korostuu vielä heillä jotka ovat poissa luennolta ja saavat vain esitysmateriaalin.
Skypen nauhoituksen koin myös hyödylliseksi harjoitukseksi, tosin meidän ryhmässä homman hoiti toinen henkilö joten en itse sitä päässyt kokeilemaan. Harjoitus antoi kuitenkin vahvan ajatuksen siitä että saattaisin homman pystyä itsekin hoitamaan. Tähän asti nauhoitukset on hoitanut ICT-tiimi ja vaikka se on tavallaan vaivatonta on siinä myös kynnys pyytää heiltä aina extrapalveluna tätä.
Usein olisi mukava tarjota poissaolijoille nauhoitetta mutta olen kokenut sen jotenkin liian haasteelliseksi. Vaan täytyypä kokeilla tätäkin rohkeammin.
Minusta oli tosi mielenkiintoista kuulla ammattikoulupuolella opettavan kertomus työkaluista, joista itsellä ei ollut kokemusta ja nimenomaan miten niitä on hyödyntänyt opetustyössään. Samaan tyylin en niitä aikuiskoulutuksessa pysty hyödyntämään, mutta nyt kun tiedän mahdollisuuksia voin niitä tarvittaessa soveltaa.
Olen innokas ottamaan uusia työkaluja käyttöön opetuksessa ja koulutusohjelmien järjestämisessä. Ongelmana tuntuu vain olevan niiden opetteluun kuluva aika, se että lueskelisi oppaita ja itse-opiskelisi niiden käyttöä ei tule aina ihan hetkessä - ainakaan kun ikää on yli 40-vuotta.
Se missä kaipaisin enemmänkin keskustelua on nämä välineet ja olisin mielelläni näistä enemmänkin keskustellut opintopiirini kanssa. Osallistavista työkaluista ei ollut puhe (esim. KAHOOT) ja sen tyyppisiä ottaisin mielelläni käyttöön ja kuulisin ideoita miten hyödyntää.
Heikin vetämässä yhteisessä sessiossa opin Webexin soveltuvan myös ryhmätöihin. Vaikka webex on minulla käytössä ryhmäkeskusteluissa en ole aiemmin tiennyt sen taipuvan myös pienempiin ryhmiin osallistujien jakamiseen. Tämä oli mukava uusi tieto, jonka voin varmasti ottaa käyttöön omissa ohjaussessioissani. Nyt vaan aina kun aikaa on pitäisi näihin työkaluihin palata ja opetella tarkemmin.

Kommentit
Lähetä kommentti