Hapuilua opinnoissa

Takana on lähijakso, jossa kaikki tuntui opintojen suhteen melko selkeältä.

Nyt sitten muutamaa päivää myöhemmin kaikki onkin jotenkin hajallaan. Kaivoin kouluasiat esille ja ajattelin vähän katsastaa mistä lähteä liikkeelle. Mietin kuinka monta tehtävää olikaan, jotka piti nyt pikapuoliin tehdä, oliko jotain mitä kohta jo piti palauttaa. Huomasin, etten oikein saanut kiinni koko hommasta. Oliko kaksi oppimispäiväkirjaa, itselle oma ja ryhmällekin? Miten niitä moduulien päätöksiä pitikään huomioida ja tehdä jotain. Koko opintokokonaisuus tuntuukin vähän sekavalta, enkä saa oikein kiinni mistä aloittaa.

Olen tottunut käyttämään OPtimaa ja Moodle vaikutti sekavalta. Tässä varmastikin kyse siitä että on vain tottunut tiettyyn rakenteeseen ja nyt kun totuttua on muutettu ei se tunnu selkeältä.

Ohjeet olivat joustavia vastuuopettajan puolelta, mutta se toi oman hankaluutensakin...kirjalliset ohjeet olivat erilaiset kuin suulliset. Jotain ei tarvinnutkaan tehdä, mutta enpä enää muista mitä se olikaan. Kun asia ja kokonaisuus on uusi on hyväksyttävä että kokonaisuuden ja homman haltuunotto vie aikaa. Siihen on myös otettava aikaa ja annettava itselleen anteeksi, ettei heti ymmärrä kaikkea ja tiedä tarkalleen miten homma hoidetaan. Tehokkaana ihmisenä mielelläni tekisin tarkan aikataulutuksen koska palautan mitäkin, mutta nyt joudunkin ensin tutkimaan ja pohtimaan. Oman värinsä opiskeluun tuo opintoryhmä, jonka koin olevan kaukana omasta arjestani. Toisaalta hyvä, saan näkemyksiä muualta mutta toisaalta harmillista sillä vertaistuki ammatillisen lisäkoulutuksen puolelta olisi ollut upea homma. Nyt ryhmällä oli erilaiset ajatukset ja tavoitteet. Miten saadaan kaikkien tavoitteet ja intressit huomioitua. Se vie varmasti aikaa ja energiaakin, toisaalta opettaa ja antaakin - jos pysyy avoimin mielin.

Muistiin itselle omaan työhön: selkeät ohjeet ja lista tulevista deadlineistä helpottaa koulutuksen aloituksessa ja sisäänajossa. Eli sellaiset kannattaa laatia koulutusohjelmasta ja kirjalliset ohjeistukset oltava selkeitä ja lyhyitä. Linkkien toimimattomuus virtuaalisessa oppimisympäristössä ärsyttää, joten niiden kanssa oltava tarkkana.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Huippuosaajia

Pedagogiset mallit