Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Opettajan digitaaliset työvälineet

Meillä oli opintopiirin tehtävänä tutustua digitaalisiin työvälineisiin. Osa välineistä oli tuttuja, mutta esim. preziä en ole aiemmin edes kokeillut. Prezi onkin ohjelma johon aion tutustua mahdollisimman pian ja katsoa saisinko sillä entistä kiinnostavampia esityksiä. Visuaalisille ihmisille esitysmateriaalin laatu ja kiinnostavuus on tärkeää, eikä hyvän esitysmateriaalin arvoa kannattaisi väheksyä. Toki se korostuu vielä heillä jotka ovat poissa luennolta ja saavat vain esitysmateriaalin. Skypen nauhoituksen koin myös hyödylliseksi harjoitukseksi, tosin meidän ryhmässä homman hoiti toinen henkilö joten en itse sitä päässyt kokeilemaan. Harjoitus antoi kuitenkin vahvan ajatuksen siitä että saattaisin homman pystyä itsekin hoitamaan. Tähän asti nauhoitukset on hoitanut ICT-tiimi ja vaikka se on tavallaan vaivatonta on siinä myös kynnys pyytää heiltä aina extrapalveluna tätä. Usein olisi mukava tarjota poissaolijoille nauhoitetta mutta olen kokenut sen jotenkin liian haaste...

Hapuilua opinnoissa

Takana on lähijakso, jossa kaikki tuntui opintojen suhteen melko selkeältä. Nyt sitten muutamaa päivää myöhemmin kaikki onkin jotenkin hajallaan. Kaivoin kouluasiat esille ja ajattelin vähän katsastaa mistä lähteä liikkeelle. Mietin kuinka monta tehtävää olikaan, jotka piti nyt pikapuoliin tehdä, oliko jotain mitä kohta jo piti palauttaa. Huomasin, etten oikein saanut kiinni koko hommasta. Oliko kaksi oppimispäiväkirjaa, itselle oma ja ryhmällekin? Miten niitä moduulien päätöksiä pitikään huomioida ja tehdä jotain. Koko opintokokonaisuus tuntuukin vähän sekavalta, enkä saa oikein kiinni mistä aloittaa. Olen tottunut käyttämään OPtimaa ja Moodle vaikutti sekavalta. Tässä varmastikin kyse siitä että on vain tottunut tiettyyn rakenteeseen ja nyt kun totuttua on muutettu ei se tunnu selkeältä. Ohjeet olivat joustavia vastuuopettajan puolelta, mutta se toi oman hankaluutensakin...kirjalliset ohjeet olivat erilaiset kuin suulliset. Jotain ei tarvinnutkaan tehdä, mutta enpä e...